Hiljainen häpeä

 

”Missä on sinun lonkeropussi?”    

Kuva: Surullinen nalle (ChatGPT)

Ensimmäinen kerta, kun ymmärsin ettei meillä kotona ole kaikki hyvin, tapahtui ollessani uuden ystäväni luona kylässä. Olin juuri aloittanut koulun ja olin innoissani uudesta ystävästäni. Ystäväni äiti oli lähdössä pyykkitupaan ja huomasin että hänen pyykkinsä oli pakattu aivan samalla tavalla lakanan sisälle kuin omalla äidilläni. Jotain kuitenkin puuttui. Jotain mitä ilman en muista äitini koskaan lähteneen pyykille. Kysyinkin ystäväni äidiltä lapsen viattomuudella: missä on sinun lonkeropussi? Muistan yhä ystäväni äidin ilmeen. Se oli sekoitus hämmennystä, sääliä ja inhoa. Silloin en ymmärtänyt sitä, mutta tuo hetki on palannut mieleeni usein myöhempinä vuosina.

Äidilläni oli erilaisia juomia eri tilanteisiin. Pyykkituvassa juotiin lonkeroa. Automatkalla mummolaan jalkatilassa oli kaksi pulloa kierrekorkkista valkoviiniä, koska äiti ei muuten olisi kestänyt mummon tapaamista. Hiekkalaatikolla muiden äitien kanssa juotiin Carilloa ja kotona isän kanssa appelsiinimehulla lantrattua koskenkorvaa. Lonkeropullot muistan erityisen hyvin, koska ne kilisivät muovikassissa ja hävetti, jos naapuri sattui samaan hissiin kanssamme.

Lapsuuteni itähelsinkiläisessä lähiössä oli monella tapaa samanlaista kuin muillakin kerrostalon lapsilla. Lähiö oli rakennettu 1960-luvulla ja suurin osa asukkaista oli maalta muuttaneita nuoria perheitä. Näin jälkeenpäin olen ajatellut, että äitini, joka oli kasvanut tiukan uskonnollisessa perheessä, koki uudenlaisen vapauden ja rajattomuuden tässä ympäristössä. Suomessa naisten alkoholin käyttö lisääntyi merkittävästi 1960–1970-luvuilla, jolloin yhä useampi nainen luopui täysraittiudesta ja alkoholin käyttö alkoi arkipäiväistyä myös naisten keskuudessa. Aiemmin äidit nähtiin perheen moraalisena tukipilarina ja raittiuden ylläpitäjinä, mutta yhteiskunnallisten muutosten myötä tämä rooli alkoi murentua (Ylälahti 1981). Hiekkalaatikolla istuminen muiden äitien kanssa alkoholia juoden oli tavallista eikä kukaan paheksunut tai tuominnut sitä.

Sekä äiti että isä kävivät töissä. Äiti työskenteli lähiön pubin kassalla ja isä ajoi pakettiautolla nakkikioskeille tuotteita. Myös isä joi paljon. Kun hän tuli töistä kotiin, ensimmäisenä hän meni jääkaapille ja avasi olutpullon. Olutta kului paljon ja joka ilta.

”Itkeä ei saa, aina pitää olla vahva ja kova”

Lomista muodostui meille lapsille monesti turvattomia kokemuksia. Vanhempani vuokrasivat usein kesäksi mökin jostain päin Suomea, jossa vietimme aikaa myös äitini siskon perheen kanssa. Alkoholia kului paljon ja me lapset elimme osana sitä viinanhuuruista elämää parhaamme mukaan.

Olin ehkä kuusivuotias, kun join itseni ensimmäistä kertaa humalaan. Vanhemmat olivat tavalliseen tapaan sammuneet jo alkuillasta ja me lapset keksimme kokeilla miltä humala tuntuu. Keräsimme yhteen litran limonadipulloon loput alkoholijuomista, joita mökiltä löysimme – olutta, viiniä ja kirkasta viinaa – ja sekoitimme ne appelsiinimehuun. Lähdimme veneellä järvelle. Kenelläkään ei ollut pelastusliivejä, eikä kukaan oikeastaan osannut soutaa. Veljeni souti keskelle järveä ja aloimme juoda vuoron perään pullosta. Juoma maistui kamalalta, mutta irvistää ei saanut, piti esittää kovaa ja vahvaa.

Se ajatus seurasikin minua pitkälle aikuisuuteen. Itkeä ei saa, aina pitää olla vahva ja kova. Jos joku satuttaa, pitää satuttaa takaisin vielä kovempaa. Selvisimme veneretkestä kuin ihmeen kaupalla, kukaan aikuisista ei huomannut meidän poissaoloamme eikä alkoholin katoamista. Myöhemmin olen usein miettinyt, mitä olisi voinut tapahtua.

”Istuimme lumihangessa ja laskimme joulupukkeja”

Vihasin lapsena jouluja ja jätän nykyäänkin joulun vieton muille. Lapsuuden jouluaatto kulki aina saman kaavan mukaan. Äiti ja isä alkoivat tissutella jo heti aamusta. Isä oli paistanut kinkun edellisenä yönä koskenkorvapullon kanssa, ja äiti oli siitä jo valmiiksi ärtynyt. Kun isä palasi äidin mielestä liian myöhään miesten saunavuorolta, riita oli väistämätön. Ylikypsä kinkku pöydällä, valmislaatikot kuivumassa uunissa ja lahjat avaamatta.

Muistan jouluaattoja, jolloin istuimme siskoni kanssa lumihangessa ja laskimme ohi kulkevia joulupukkeja. Katsoimme kerrostalomme ikkunoista muiden perheiden joulun viettoa ja toivoimme ettei kukaan huomaa meitä. Samalla odotimme hetkeä, jolloin kotona olisi hiljaista ja turvallista mennä nukkumaan. Kävimme vuorotellen kuuntelemassa postiluukusta, oliko huuto jo loppunut.

”Muistoihin halauksesta ja lempeydestä liittyi aina alkoholin haju”

Lapsuudessani en muista saaneeni hellyyttä vanhemmiltani muuten, kun silloin kun äiti oli humalassa. Isä ei hellinyt meitä koskaan. Muistoihin halauksista ja lempeydestä liittyi aina alkoholin haju. Olen myöhemmin ymmärtänyt, että moni alkoholistiperheessä kasvanut lapsi kokee vanhemman muuttuvan persoonan pelottavana ja ristiriitaisena (Lasinen lapsuus 2026).  Selvä äiti toimi täysin eri tavalla kuin humalainen äiti. Lapsi oppii tasapainoilemaan näiden kahden persoonan välillä, niin minäkin luovin läpi lapsuuteni. Äitiin ei voinut luottaa, eikä heikkoutta tai pelkoa saanut näyttää. Samankaltaista ristiriitaista vanhemmuutta kuvataan myös elokuvassa The Glass Castle, jossa lapsi joutuu sopeutumaan vanhemman vaihtelevaan käytökseen ja kantamaan vastuuta tilanteissa, joissa aikuisen tulisi olla turva. Ehkä juuri siksi minulle oli pitkään vaikea osoittaa hellyyttä tai haavoittuvuutta toiselle ihmiselle. Itken edelleen harvoin. Isäni kuoli kolme vuotta sitten, enkä ole vieläkään antanut itseni surra sitä. En tiedä surenko koskaan.

Äiti on yhä elossa. Hän asuu palvelutalossa 400 km päässä ja käyn tervehtimässä häntä muutaman kerran vuodessa. Hän ei vieläkään myönnä olevansa alkoholisti tai kohdelleensa meitä huonosti. Voi olla, että olisi tervehdyttävää puhua asiat halki hänen kanssaan, mutta en usko, että tulen koskaan tekemään sitä. En ole myöskään koskaan käsitellyt lapsuuttani ammattiauttajan kanssa. Olen pitkään ajatellut, että mitä enemmän menneisyyttä tonkii, sitä enemmän se alkaa haista.

”Päätin tehdä kaiken toisin”

Olen kasvattanut omat lapseni rakkaudella, niin ettei heidän ole tarvinnut pelätä tai huolehtia vanhemmistaan. Alkoholia ei ole meidän perheessämme juurikaan käytetty, enkä käytä sitä vieläkään. Päätin silloin kun olin raskaana ja odotin esikoistani, että tulen tekemään kaiken toisin kuin oma äitini. Siinä päätöksessä olen pysynyt ja olen ylpeä siitä.

Tiedän että suhteeni alkoholiin ja alkoholin käyttöön ei ole täysin neutraali. Humalaiset ihmiset herättävät minussa edelleen pelkoa ja ahdistusta. Samalla alkoholismin syyt kiinnostavat minua. Miksi joku alkoholisoituu helposti ja toinen ei? Miksi osa pystyy pitämään kulissit pystyssä, kun taas toiset menettävät kaiken?

Nykyään ymmärrän myös ammatillisesta näkökulmasta, että alkoholismin vaikutukset ulottuvat pitkälle lapsen kehitykseen ja hyvinvointiin. Lasinen lapsuus ei ole vain yksittäisten perheiden tarina, vaan yhteiskunnallinen ilmiö, joka koskettaa monia lapsia Suomessa. Maassamme arvioidaan kasvavan tälläkin hetkellä kymmeniä tuhansia lapsia perheissä, joissa vanhemman alkoholin käyttö aiheuttaa haittaa lapsen kasvulle ja kehitykselle (THL 2024)

Katri T.

 

Lähteet:

Lasinen lapsuus. 2026. Tietoa lasisesta lapsuudesta. Viitattu 7.3.2026. https://lasinenlapsuus.fi/tietoa-lasisesta-lapsuudesta/

The Glass Castle. 2017. Ohjaaja Destin Daniel Cretton. USA: Lionsgate

THL. 2025. Miten yleisiä perheiden päihdeongelmat ovat. Viitattu 8.3.2026. https://www.julkari.fi/server/api/core/bitstreams/e75c7bba-4c7a-4f14-8678-bf55fbf7d671/content

Ylälahti, E. 1981. Naisten alkoholin käytön muutoksista 1970-luvulla. Viitattu 12.3.2026.  https://www.julkari.fi/server/api/core/bitstreams/de7a0f51-25e4-4dc2-a3c4-6898d356153b/content

 

Kommentit

  1. Teksti on hyvin sydäntä särkevän samaistuttava ja hetkeksi tuntui palaavan pienen pelokkaan lapsen asemaan, jota vielä tänä päivänäkin yrittää korjata.
    Hienoa, kun tuotte esille näitä. Ikävä kyllä ilmiö ei vieläkään ole loppunut vaan ehkä saanut uudenlaisia vivahteita sekakäytön muodossa.. Tietoisuuden kautta ehkä on mahdollisuus alkaa korjaamaan itseään ajoissa.

    VastaaPoista
  2. Katri, tekstisi oli todella koskettava ja herätti minussa paljon tunteita ja ajatuksia. Kenenkään lapsen ei kuuluisi kantaa niin paljon kaikkea. Ihailen sitä voimaa, sitä, miten olet pystynyt tekemään tietoisia valintoja oman elämäsi ja lastesi hyvinvoinnin eteen.
    Minuun teki vaikutuksen se, miten hyvin kuvaat päätöstäsi kasvattaa omat lapsesi toisin ja antaa heille sellaista turvaa, jota et itse lapsena saanut. Olet katkaissut sukupolvelta toiselle siirtyviä malleja.
    Minusta tuntuu, että vaikeat kokemukset ovat tehneet sinusta ihmisen, jolla on herkkä kyky huomata, mitä lapsi tarvitsee, ja samalla vahvuus suojella omia rajojasi. Mietin, että oli todella rohkeaa, että jaoit tarinasi avoimesti. Kertomuksessasi tulee näkyväksi se, miten syvälle lapsuuden kokemukset vaikuttavat ja miksi varhainen tuki on niin tärkeää.
    Kiitos avoimuudestasi. Tarinasi on todella arvokas myös sen takia, että se tuo esiin sen, että selviytyminen on mahdollista ja että vaikeistakin lähtökohdista voi kasvaa vahva ihminen ja hyvä vanhempi.
    Elena N.

    VastaaPoista
  3. Lasinen lapsuus/Hiljainen häpeä

    Tämä teksti on poikkeuksellisen vahva, sekä kokemuksellisena kertomuksena että ammatillisena reflektiona. Se toimii samaan aikaan henkilökohtaisena todistuksena, yhteiskunnallisena puheenvuorona ja oppimateriaalina – erityisesti meille sosionomiopiskelijoille.

    Koko tekstisi rakentuu muistojen varaan. Muistot ovat konkreettisia asioita esim. lonkeropullot, aistillisia esim. hajut ja maut sekä tilanteisiin sidottuja esim. joulu. Tämä mielestäni tekee tekstistäsi tosi uskottavan, koska siinä ikään kuin itsekin lukija kokee asioita. Tekstisi etenee lineaarisesti mikä on kokonaisuuden kannalta toimiva rakenne.

    Häpeän kokemus näyttäytyy myös pitkäkestoisena: se ei jää lapsuuteen, vaan vaikuttaa aikuisuuden valintoihin ja tapaan suhtautua itseensä ja muihin.

    Itsekin Itä-Helsingin lähiössä kasvaneena voin samaistua moniinkin asioihin tekstissäsi. Alkoholia käytettiin niin perheessäni kuin kavereiden perheissä aivan liikaa. Työväenluokan betonilähiöiden lapsuus turrutti lapsia sopeutumaan turvattomaan ympäristöön, tämä nousee esille tekstissäsi ja olet myös perustellut alkoholikulttuurin laajempaa ilmiötä 1960–1970 lukujen yhteiskunnallisten muutosten kautta hienosti.


    Tämä nostaa mielestäni ammatillisesti laajemman ulottuvuuden: ongelmat eivät taida sittenkään syntyä tyhjiössä.

    Tekstisi loppu tuo esille sukupolvien ketjun katkaisemisen ja sen myötä sieltä pilkistää toivo. Toivo paremmasta lapsuudesta omille lapsille sekä oman suhtautumisesi alkoholiin.

    Kokonaisuudessaan tekstisi on vaikuttava ja ammatillisesti arvokas. Se lisää ymmärrystä lapsen kokemuksesta, häpeän mekanismeista sekä päihteiden käytön ylisukupolvisista vaikutuksista. Tällaiset kuvaukset ovat erityisen tärkeitä meille sosiaalialan opiskelijoille, sillä ne auttavat toivottavasti näkemään ilmiöiden taakse ja kohtaamaan asiakkaat empaattisemmin ja kokonaisvaltaisemmin.
    JoniL

    VastaaPoista
  4. Kirjoituksesi koskettaa minua syvästi.

    Olette siskosi kanssa kasvaneet lapsuudessa, jossa lapsen ei kuuluisi kasvaa. Lapselle tärkeintä on turvallinen ilmapiiri, aikuisen läsnäolo ja kosketus.

    Käyttämässäsi lähteessä, THL:n sivuilla, mainitaan, että Suomessa on noin 89 000 alaikäistä lasta (8,7 %), joiden toisella tai molemmilla biologisilla vanhemmilla on jossain vaiheessa ennen lapsen täysi-ikäisyyttä ollut vakava päihdeongelma. Nämä tilastot ja sinun kuvaamasi lapsuuden kokemukset peilaavat sitä todellisuutta, mitä lapsi näkee ja kokee.

    Vanhemmuuden myötä olet päättänyt kasvattaa lapsesi rakkaudella, aivan päinvastaisella tavalla kuin vanhempasi sinua kasvattivat. Raskas perintö -kirjassa Saari kertoo huono-osaisuudesta ja siitä, että vaikka perheessä olosuhteet olisivat erilaiset, se ei tarkoita, että lapsi seuraisi vanhempien jalanjälkiä aikuisena. Sinä olet omalla toiminnallasi osoittanut, että jokainen on yksilö, joka voi tehdä omat valintansa.

    Olen täysin samaa mieltä kanssasi siitä, että alkoholismin vaikutukset ulottuvat pitkälle lapsen kehitykseen ja hyvinvointiin. Sosionomin näkökulmasta on tärkeää nähdä alkoholismi laajempana ilmiönä, joka koskettaa niin käyttäjää, perhettä, läheisiä kuin koko yhteiskuntaa.

    Pohdin, puututaanko vanhemman tai vanhempien alkoholismiin nykyään helpommin kuin ennen?

    VastaaPoista
  5. Tämä postaus niin sanotusti osui ja upposi. Olet karujen kokemuksien kautta saanut kerrottavaksesi tarinan, joka voi auttaa muita samassa tilanteessa olevia, tai ainakin toimia jonkinlaisena vertaistukena.

    Olet elänyt sellaista lapsuutta, jota kenenkään ei kuuluisi joutua elämään, mutta se on harmillisen yleistä erityisesti meillä täällä suomessa. Alkoholi kuuluu niin vahvasti kulttuuriin, että se voi pahimmillaan johtaa juuri tällaiseen lopputulokseen.

    Minulla on joitain samankaltaisia kokemuksia. Isäni käytti runsaasti alkoholia ja huumeita ja näinkin hänet aivan sekaisin monesti, vaikka äidin kanssa asuinkin. Isällä viikonloppuja viettäneenä olen nähnyt monenlaisia fyysisiksikin yltyneitä riitoja, kun hän ryyppäsi ja tappeli naisystävänsä kanssa.

    Omien kokemuksieni myötä huomaan samanlaisia asioita kuin joita sinäkin olet maininnut. Pullojen kilinä, alkoholin haju halatessa ja muut aistihavainnot ovat myös minulla vahvasti muistoissa. Vaikka se olisi minulle rakas ihminen, jonka kanssa olemme olleet yhdessä viettämässä iltaa ja haistan alkoholin hänen hengityksestään halatessa se puistattaa minua.

    Oma isäni on käynyt Minnesotahoidossa ja on nyt ollut täysin raitis liki kolme vuotta. On ollut hyvin erikoista huomata, millainen ihminen isäni oikeasti onkaan, kun päihteet eivät määritä hänen koko olemustaan ja toimintaansa. On ollut hienoa tutustua häneen uudelleen ja olemmekin nyt läheisemmät kuin koskaan, sillä hän puhuu avoimesti kaikesta ja ottaa kritiikin vihdoin vastaan.

    Ajatuksesi siitä, miten haluat itse vanhempana tehdä asiat eri tavalla ovat voimaannuttavia. Olet varmasti hyvä vanhempi lapsillesi ja korjaat siinä samalla omiakin haavojasi.

    Kiitos tästä tekstistä ja kaikkea hyvää tulevaan.

    VastaaPoista
  6. Teksti on erittäin koskettava ja vaatii varmasti rohkeutta julkaista. Tämän kaltaisista aiheista ei puhuta tarpeeksi paljon, taikka tuoda esille. On toki myös ymmärrettävää, että joillekin tallaisten kirjoitusten lukeminen voi olla hyvinkin vaikeaa ja omia traumoja pintaan avaavaa.

    Erityisen haasteelliseksi koen lukiessani tätä kirjoitusta sen, että en henkilökohtaisesti omaa samantyylistä kokemusta lapsuudestani. Tämän vuoksi koenkin, että on erittäin kamalaa, että tämä on joillekin jokapäiväistä todellisuutta. Lapsuudessa koetut järkyttävät muistot muovaavat yleensä vahvasti oman identiteetin muodostumista ja saattaa ajaa itsensäkin samanlaiselle tielle. Niin sanotusti opittua toimintamallia.
    Tuot esiin ikävän ja yleisen todellisuuden, jota useat alkoholisoituneet vanhemmat eivät osaa itse edes ajatella; Miten tämä vaikuttaa lapseen?

    Kiitos rohkeudestasi kertoa omia kokemuksiasi ja tuoda vakavan, useaa koskettavan aiheen esille.

    Jenna S.

    VastaaPoista
  7. Erittäin rohkea, vahva ja laadukas kirjoitus. Jätti sanottomaksi ensin, ja herätti sitten omat muistot lapsuudesta, nuoruudesta. Ajattelen nyt, kuinka monella ihmisellä on lapsuudesta asti läheisten alkoholikäytön liittyviä negatiivisia kokemuksia. Miten ne kokemukset vaikutti koko elämään, miksi muovasivat lapsista tulevia ihmisiä, kuinka vaikuttivat perhesuhteisiin.
    Oma lapsuus on osunut 80-90 luvulle paikkaan ja aikan jossa alkoholin käyttö oli arkipäiväistä, ja ikään kuin täysin normaalia. Varhaislapsuuden paras kaverini on ollut naapurissa asuva vanha alkoholistiukko, joka kylläkin on ollut aina ystävällinen ja harmiton. Vasta myöhemmin olen ymmärtänyt tilanteen, ja on miettinyt asiaa paljonkin. Koululaisena olen huomannut eron aikuisten alkoholikäytössä. Kuka, miksi, milloin, kuinka paljon, ja kuinka kauan juo. Mistä saa rahaa juomiseen? Olen miettinyt näitä asioita, paljonkin. Teini-iässä sain nähdä miten naapureille ja tutuille aikuiselle on käynyt. Kuka osasi käyttää alkoholia kohtuudella, kuka raitistui täysin, koska ei osannut, ja kuka menehtyi samasta syystä. Aikuisena olen seurannut, ja analysoinut omien ystävien, kavereiden, ja tuttujen alkoholin käyttöä. Kuinka se on vaikuttanut heidän elämään, ja millä tavalla. Joku on menehtynyt nuorena, joku on vielä hengessä, joku elää hyvää elämää ilman, ja joku sen kanssa.
    Olen ollut osittain samojen kysymysten äärellä. Kuinka erilaiset ihmiset, ja heidän käytös on, ja miten lopulta kenellekin käy.
    Kiitos kirjoituksesta!

    Kirill Konovets

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit