Harrastus voi olla turvapaikka – erityisesti silloin, kun koti ei sitä aina ole

Kuva: ChatGPT

On tiistai-ilta, ja 11-vuotias Emma seisoo liikuntasalin ovella. Päivä kotona on ollut levoton. Aikuiset ovat riidelleet, eikä kukaan oikein huomannut, kun hän lähti. Mutta tässä, salin kynnyksellä, jokin muuttuu. Täällä häntä odottaa joukkue, ohjaaja ja tunti, jonka aikana saa keskittyä johonkin muuhun kuin siihen, miltä kotona tuntuu. 

Monelle lapselle harrastus on juuri tätä: hetki hengittää.

Lasten ja nuorten harrastaminen on Suomessa yleistä, mutta mahdollisuudet eivät jakaudu tasaisesti. Moni lapsi jää mieleisen harrastuksen ulkopuolelle hinnan, etäisyyksien, tiedon puutteen tai ohjaajien vaihtelevan osaamisen vuoksi. Tämä koskettaa erityisesti niitä lapsia, joiden arki on jo valmiiksi kuormittavaa – esimerkiksi perheissä, joissa on päihde- tai mielenterveyshaasteita. Juuri heille harrastus voi olla ratkaisevan tärkeä osa hyvinvointia.

Kouluilla on merkittävä rooli harrastusten saavutettavuuden parantamisessa. Kun harrastuksia järjestetään tutuissa tiloissa, turvallisessa ympäristössä ja osana arkea, kynnys osallistua madaltuu. Vielä tärkeämpää on kuunnella lapsia itseään: mikä heitä kiinnostaa ja mikä innostaa. Kun harrastuksia rakennetaan näiden toiveiden pohjalta ja tarjotaan matalan kynnyksen mahdollisuuksia, yhä useampi lapsi löytää paikkansa. Tavoite on selkeä – yksikään lapsi ei saisi jäädä ulkopuolelle (Opetus- ja kulttuuriministeriö, 2026.).

Emma ei ehkä osaisi pukea sitä sanoiksi, mutta hän tietää, miltä tuntuu, kun joku katsoo silmiin ja sanoo: “Kiva kun tulit.” Se on pieni hetki, mutta voi merkitä paljon.

MIELI ry muistuttaa, että harrastusympäristöt ovat keskeisiä paikkoja mielenterveyden rakentumiselle. Lapsi tai nuori ei jätä huoliaan pukuhuoneeseen, vaan tuo ne mukanaan. Siksi sillä, millainen ilmapiiri harrastuksessa on, on valtava merkitys. Turvallinen ja hyväksyvä ympäristö voi tarjota kokemuksen, jota lapsi ei välttämättä muualla saa: luvan olla oma itsensä.

Harrastuksessa saa kokeilla, epäonnistua ja onnistua ilman pelkoa siitä, että virheet määrittelisivät koko ihmisen. Kun joku kannustaa vielä silloinkin, kun ei mene täydellisesti, syntyy kokemus siitä, että on arvokas juuri sellaisena kuin on. Yhteenkuuluvuuden tunne, mahdollisuus ilmaista itseään ja turvalliset rajat ovat mielenterveyden kulmakiviä – ja juuri niitä harrastus parhaimmillaan tarjoaa.

Erityisesti lapselle, joka kasvaa epävarmassa tai kuormittavassa ympäristössä, nämä kokemukset voivat olla korvaamattomia. Harrastus voi toimia suojatekijänä: paikkana, jossa arki on ennakoitavaa, aikuiset luotettavia ja ilmapiiri kannatteleva. Se voi olla myös ensimmäinen paikka, jossa lapsi kokee tulevansa nähdyksi.

Ohjaajilla on tässä tärkeä rooli. He eivät ehkä tiedä kaikkea lapsen taustasta – eikä heidän tarvitsekaan. Riittää, että he kohtaavat lapsen kunnioittavasti, kuuntelevat ja luovat ryhmään kulttuurin, jossa jokainen on tervetullut. Pienet teot voivat jäädä elämään lapsen muistoihin pitkäksi aikaa. Samalla on tärkeää muistaa, että ohjaajien ei tarvitse toimia yksin: tarjolla on materiaaleja, koulutuksia ja tukea, joiden avulla voi vahvistaa omaa osaamista ja jaksamista (MIELI ry, 2026.).

Kaikilla lapsilla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta astua harrastuksen ovesta sisään. Taloudelliset esteet voivat sulkea ovia jo ennen kuin harrastus ehtii edes alkaa.

Tässä kohtaa erilaiset tukimuodot nousevat ratkaisevaan rooliin. SOS-Lapsikylä Unelmista totta -harrastustuki on yksi esimerkki siitä, miten esteitä voidaan purkaa. Kun harrastusmaksut maksetaan suoraan järjestäjille, lapselle avautuu mahdollisuus osallistua – tulla mukaan, oppia uutta ja löytää oma juttunsa.

Ajatellaan hetki, mitä tämä voi tarkoittaa Emman kaltaiselle lapselle. Ilman harrastusta illat venyisivät kotona, ehkä yksin omassa huoneessa. Harrastuksen kautta hän saa ystäviä, rutiineja ja kokemuksia onnistumisesta. Hän oppii, että hän osaa, pystyy ja kuuluu joukkoon. Nämä kokemukset eivät ole pieniä – ne voivat kantaa pitkälle tulevaisuuteen ja ehkäistä syrjäytymistä (SOS-Lapsikylä, 2026.).

Illan päätteeksi Emma sitoo kengännauhoja pukuhuoneessa. Hän on väsynyt, mutta eri tavalla kuin aiemmin päivällä. Joku antoi hänelle yläfemman, joku toinen nauroi hänen kanssaan. Ohjaaja sanoi, että hän kehittyy koko ajan.

Kotona kaikki ei ole muuttunut. Mutta jokin Emmassa on.

Harrastus ei siis ole vain harrastus. Se voi olla turvapaikka, hengähdystauko ja paikka, jossa lapsi saa kasvaa omaksi itsekseen. Lapselle, joka elää päihde- tai mielenterveyshaasteiden keskellä, se voi olla yksi elämän tärkeimmistä asioista – paikka, jossa joku näkee, kuulee ja uskoo.

-Jessica F

 

Lähteet

MIELI ry (2026.) Mielenterveys harrastustoiminnassa. Saatavilla: https://mieli.fi (Viitattu: 11.05.2026)

Opetus- ja kulttuuriministeriö (2026.) Jokaiselle lapselle ja nuorelle mahdollisuus mieleiseen harrastukseen. Jokaiselle+lapselle+ja+nuorelle+mahdollisuus+mieleiseen+harrastukseen_raportti.pdf (Viitattu: 11.05.2026)

SOS-Lapsikylä (2026.) Unelmista totta -harrastustuki. Saatavilla: https://www.sos-lapsikyla.fi (Viitattu: 11.05.2026)